tiistai 10. tammikuuta 2012

Akiba


Tämän pilvenpiirtäjän takana oli ränsistynyt yksikerroksinen röttelö

Vuorossa oli pakollinen ostospäivä Akihabarassa. Ensimmäinen kohteemme oli valtaisa elektroniikkapainotteinen tavaratalo Yodobashi-kamera. Jansbe joutui heti väkevän ostohimon riivaamaksi ja osti "vain kahdet" Iphonen suojakuoret. Hänellä ei ole IPhonea (Jansbe huomauttaa: vielä.) Lisäksi ostoskoreihimme päätyi mm. erilaisia naamanpiilotustököttejä (meikkejä), tirkistelykuvakirja, leoparditeippiä ja muotilehti. Siis kaikkea tarpeellista loppuelämäksi.

Akihabarasta saa toki kaikkea muutakin ehdottoman tarpeellista. Näitä tarpeita lähdimme täyttämään 5-kerroksiseen aikuistenlelukauppaan. Ostokset jäivät pienimuotoisiksi ja pinkeiksi.


Täydennyskuva

Sylkäisin lasiin, josta juot nyt (Alexi osaa tulkita ilmeitä)

Kävimme syömässä "italialaisessa" ruokalassa. Kokemus oli yhtä suurta eksotiikkaa ja Venuksen syntymä -teos aito.


Neonvärejä esiintyy muuallakin kuin Alexin alusvaatteissa


pervojen mekka



Akihabaran ostosten esittelyä


Anni-walk by Wataru

Illalla menimme jälleen karaokeen. Mojitot maistuivat enemän viinalta (Lasol-tuulilasinpesuneste) kuin mintulta.

happyyyy


Jannicaa vähän turvottaa (Jansbe huomauttaa: mulle ei. mut joillekin kuulemma herää jotain actimel-assosiaatioita tästä.)

Pysyimme tietenkin kaikki sävelessä ainakin yhtä tarkasti kuin syntetisaattorit ja rytmikin oli kuin metronomin. Vai oliko se merkonomin?


Sellin turvakameran kuva


pariskunta

Valot ovat sammuneet (myös muut ihmiset?) Anni on unohtunut selliin
Alexi

Ei kommentteja: