Jokaisen turistin tokionmatkaohjelmaan kuuluu vierailu Tokyo Toweriin. Ainakin ennen kuin Sky Tree valmistuu. 333 metriä varoitusvärein maalattua rautatankoa törröttää seesteisen kauniin temppelin takana. Onpas harmonista. Me yksilölliset ja ihanat matkaajat halusimme tietenkin tyhjentää taskumme kivan lipunmyyjätädin tiskille. Retkellä mukana meillä oli pari paikallista tuttavaamme, Zono ja Wataru.
Kuvan ottaneelle paikalliselle ei voida suositella kuvaamisesta ammattia
Eikä voida Alexillekaan (sormi kuvassa)
Kuljimme Tokion tappiin sattumalta oikein mainioita reittiä, sillä se kulki Zojo-ji nimisen budhalaisen temppelin kautta. Kelvollista kuvamateriaalia tuolta matkalta ei juurikaan ole. Alexi oppi kyllä jotain tärkeää ihmisten kuvaamisesta: Kun sanot, "katso kameraan", täsmennä mitä kameraa tarkoitat. Jos tämä ei aukea, katso yllä olevaa kuvaa ja Jansbea (vasemmalla). Kukaan meistä ei valitettavasti tajunut räpsäyttää kuvaa pipopäisistä Budhista. (Annilla on, mutta ei jakseta lisätä niitä!!!)
Siinä se kuuluisa tappi on
Tokyo Towerissa on kaksi näköalatasannetta, joissa kumpaisessakin kävimme. Alempi tasanne on 150 metrin korkeudessa ja ylempi 250 metrin korkeudessa.
Zojo-zi -temppeli 150 metristä kuvattuna
Tornissa innostuimmekin räpsimään oikein kunnolla. Niitä kuvia seuraavaksi.
Rainbow bridge
Hajoaa, ei hajoa, hajoaa, ei hajonnutkaan
Tokyo Towerin lahja korkeanpaikanpelosta kärsiville on alaspäin katsova ikkuna 150 metrissä.
Tämä kuva antaa ehkä jotain käsitystä Tokion äärettömyydestä. Tornitaloja toisen jälkeen kilometrikaupalla horisonttiin asti.
Akrobatiaa ja kuvaamista
Meneekö ruokaa suuhun vai lappaako hän sitä suusta ulos?
Matkamme keskeisiin huvituksiin kuuluu toistemme nöyryyttäminen kamalilla valokuvilla. Yksi kestoaiheista on ruokailukuvat, joita saatte varmasti nähdä lisää. Tämä kuva on Cocosta.
Oh yeah, katso mun kitarisoja!
Krista : Tultiin takas hostellille tornin luolta ja wataru ja mä mentii nukkumaa. Muut huvitti toisiaan sillä aikaa ottamalla "taiteellisia" kuvia living roomissa. Ei kuitenkaan saatu nukkua pitkään, ku Anni soitteli et on aika lähteä Khaosan bariin ku se aukes. Se on sellanen minipaikka johon mahtuu istumaan ehkä kymmenisen ihmistä ja loput joutuu seisomaan. Tunnelmat oli siis aika tiiviit, nii mun oli pakko lähteä vähän aikasemmin pois ku alkoi ahdistaa. (ja takana olleesta ihmisestä lähti ihan karsee hienhaju, lovely)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti